Turha on ruikuttaa. Ei auta kuin tarttua itse asioihin ja yrittää muuttaa mitä pystyy. Haikailin laulun perään tuossa taannoin. Jos sopivaa viisua ei löydy, se on tehtävä itse. Pahoin luovaa prosessia haittaa pään kiihtyvä hataruus, hyvät ideat haihtuvat parissa päivässä ja jättävät jälkeensä onton kuminan. Tähän olen keksinyt avuksi kotistudion. Samoista kamoista vintiöt repinevät riemun irti. Katsotaan mihin tämä johtaa… ainakin eteenpäin, pois seisovasta vedestä.

Aluksi täytyy totutella mikkiin, vanha pallokorva osaa olla yllättävän pelottava. Itsensä kuunteleminen on yhtä tuskaa, mutta pakko on jos aikoo kehittyä. Kenellehän sysäisi oikokuuntelun taakan? Kommentointi olisi tervetullutta, skaalaisi vähän tätä murskaavaa itsekritiikkiä.

Tosiasiassa: kun pitää prioriteetit selvinä, ei laulajan laatu haittaa.