keskiviikko, 2. maaliskuu 2011

Uusilla urilla

 

Huusin muutosta ja sieltähän se tupsahti: puun takaa. Työhuoneeni ikkunasta leviää urbaani maisema, työkaverit, entiset ja nykyiset, ovat kymmenien ja satojen kilometrien päässä, pelikenttänä puoli Suomea. Näin mennään seuraava vuosi ja tien päällekin näyttää joutuvan.
 
Kaikki tapahtui nopeasti ja jotenkin yllättävän sujuvasti. Uudet haasteet kyllä hieman huolettavat. Täytyy perehtyä melkomoiseen määrään aineistoja, tavata suuri määrä ihmisiä ja tuottaa jotain uusia uria aukovaa. Kuulostaa ihan elämänuralta…
 
Aikataulut ovat kireitä, asiamäärät suuria ja odotukset kovia. Tässähän on mahdollisuus pudota todella korkealta!

torstai, 2. joulukuu 2010

Muutosvastarintaa

Jos haluaa muuttaa jotain, täytyy tehdä päätös ja pysyä siinä. Tämähän on vielä suhteellisen helppoa. Sitten täytyisi valita keinot ja ottaa ne käyttöön. Tämä on jo ihan toisella tavalla vaikeaa. Varsinkin tilanne on mahdoton hallita, jos vaihtoehtoisia keinoja on kovin paljon. Ainakin minulle. Aivojeni putkissa käyvät haarat vähiin, terveisiä vaan haarakonttorille.

 
Jotain on kuitenkin pakko tehdä, näin ei voi jatkua. Muutos muutoksen vuoksi tuntuu kuitenkin vielä hullummalta kuin nykytilanne. Täytyisi löytää jokin tie – eteenpäin!

 

tiistai, 2. marraskuu 2010

Itsetuntemus

 

Tämä on paha juttu. Jos olen ihan rehellinen, en haluaisi tuntea itseäni. Jos tuntisin, en pitäisi aktiivisesti yhteyttä enkä muistaisi merkkipäivänä. Kohdatessa kyllä suhtautuisin ystävällisen lämpimästi ja sympatiseeraisin, mutta…
 
Ymmärrän kyllä, että olen se ainut yksilö, jonka pohjamudat ovat minulle yhtä tuttuja kuin vuorenhuiputkin. Muistahan tuntee vain sen, minkä he haluavat sinun tuntevan tai sen, mikä sattuman oikusta paljastuu. Tähän liittyy se ilmiö, että mitä pitempään jonkun kanssa on tekemisissä, sitä enemmän kertyy näitä sattuman oikkuja. Julkisivut rakoilevat, vahvuuden takaa pilkistää heikkous.
 
Kuitenkin jotkut tuntemani ihmiset ovat edelleen, kaikesta huolimatta ihania, kiinnostavia, rakkaita. Kunpa voisin olla heille samoin, mutta epäilenpä. Osaan olla mukava ja ehkä jonkun mielestä viehättäväkin, mutta nykyään en vain jaksa. Takki on tyhjä, ylämäki jyrkkä. Niinpä olen enimmäkseen lakannut olemasta.
 
Joka päivä teen sitä mikä on pakko, en sitä mitä voisin tehdä. Jätän mahdollisuudet käyttämättä, en tartu mihinkään. Ärsyynnyn pienistä enkä välitä mistään. Pöh. Juuri tällaista tyyppiä en halua tuntea. Remonttienergian rippeet täytynee suunnata nyt peilikuvan esittämään ihmistunkioon. Mistähän aloittaisi?

 

 

 

tiistai, 5. lokakuu 2010

Sataa paskaa

 

Selitin kerran nuorena ja kaiken tietävänä että kyllä kaikkeen tottuu, kunhan oppii ensin tottumaan. Jo tuolloin ystävä kysyi, että pitääkö kaikkeen tottua? Sittemmin on tämänkin kallon loukkoihin hiipinyt ajatus, ettei. Voisi sanoa, että minusta on tullut sangen jyrkkä kaikenlaisen kiusaamisen, vähättelyn, häpäisemisen ja ylenkatsomisen suhteen.
 
Kaiken kaikkiaan eteenpäin olisi päästävä itse kunkin, enkä haluaisi olla ketään kampittamassa tai roikkumassa kenenkään jalassa. Päinvastoin, lykin vauhtia hauskoilla jutuilla ja myötäelämisellä. Siinä menen itse imussa. Tämähän ei ole resepti kunniaan ja menestykseen, mutta sopii minulle.
 
Kun itse joutuu henkisen puukotuksen kohteeksi, shokista toipumiseen menee tovi ja kyyneleet puhdistavat ja parantavat. Sitten on pohdinnan paikka: miten reagoida? Itselleni ominaiseen tyyliin jätän asian useimmiten omaan arvoonsa. Aina ei kuitenkaan pitäisi tehdä niin. Joskus täytyisi nousta puolustamaan oikeuttaan hengittää.

torstai, 29. huhtikuu 2010

Ei aina jaksa

 

 

Ei aina jaksa olla
 
vahva ja iloinen,
 
nostaa pää ja nauraa
 
läpi kyynelten.
 
 
Jokin tönii selkään
 
pakottaa eteenpäin
 
päin tuulta leppeää
 
päin mäkeä, mutkaa
 
 
Päin tuoksua