Kun Establishment päättää käyttää ylläpitämäänsä kulttuurilaitosta omien riittiensä näyttämönä, norsunluutornimme suhteellinen rauha järkkyy. Näyttelytilat muuttuvat kongressikeskukseksi, betonilattiat peittyvät mattoihin ja henkilökunta kaivelee tummia pukuja komeroistaan (siellä sen piti olla siinä luurangon vieressä…).
 
Viikkotolkulla säädetään ja hierotaan: onko simultaanitulkki varmistanut tulonsa? Kuka hoitaa kahvipisteen siirron sisätiloihin siinä tapauksessa että niskaan ryöppyää sadekuuro? Kuka, mitä häh? Ylipäävastuuhenkilön katse harhailee ja puhe sammaltaa vähiksi jääneiden yöunien ja jatkuvien detaljimuutosten pika-aivopesussa.
 
Tärkeä päivä koittaa, vieraat saapuvat, tunnelma kohoaa. Sivustatarkkailija viran puolesta kokee tilanteen unenomaisena: olen joutunut uutislähetykseen, ainakin kaikki naamat ympärillä ovat uutisista tuttuja. Puheita pidetään, kahvia juodaan, taas puhutaan, lopuksi syödään. Joukko näyttää olevan hyviä tuttuja keskenään, puhe sorisee iloisesti. Ylipäävastuuhenkilö vaikuttaa vieläkin hieman sekavalta, ehkä helpotuksesta euforisena.
 
Mustat autot kaartavat pois pihasta, kaikki on ohi. Kulttuurin temppeli palaa arkeen: Matot kääritään, lainatut tuolit palautetaan, näyttelytila palautetaan arkiasuunsa. Nyt tätä kirjoitettaessa aikaa on vierähtänyt jo kolmisen kuukautta ja Huomattava Tapaus on painunut unholaan. Tilipäätös on positiivinen: Tilaisuuden Järjestäjä lahjoitti saamansa huomionosoitukset instituutiollemme ja kaikkien kulujen jälkeen viivan alle jäi huomattava summa.
 
Tämänkaltaiset tukijat ovat tänä päivänä erittäin tärkeitä: Sijoittamalla oma toimintansa sopivaan kohteeseen he antavat samalla selvän rahan lisäksi palan näkyvyyttä, jonka ostaminen rahalla (lue: mainonnalla) tulisi hirvittävän kalliiksi. Vaikka näitäkin kemuja valmisteltiin täyspäiväisesti kaksi viikkoa ja purettiin kolme päivää, kyllä kannatti!