Selitin kerran nuorena ja kaiken tietävänä että kyllä kaikkeen tottuu, kunhan oppii ensin tottumaan. Jo tuolloin ystävä kysyi, että pitääkö kaikkeen tottua? Sittemmin on tämänkin kallon loukkoihin hiipinyt ajatus, ettei. Voisi sanoa, että minusta on tullut sangen jyrkkä kaikenlaisen kiusaamisen, vähättelyn, häpäisemisen ja ylenkatsomisen suhteen.
 
Kaiken kaikkiaan eteenpäin olisi päästävä itse kunkin, enkä haluaisi olla ketään kampittamassa tai roikkumassa kenenkään jalassa. Päinvastoin, lykin vauhtia hauskoilla jutuilla ja myötäelämisellä. Siinä menen itse imussa. Tämähän ei ole resepti kunniaan ja menestykseen, mutta sopii minulle.
 
Kun itse joutuu henkisen puukotuksen kohteeksi, shokista toipumiseen menee tovi ja kyyneleet puhdistavat ja parantavat. Sitten on pohdinnan paikka: miten reagoida? Itselleni ominaiseen tyyliin jätän asian useimmiten omaan arvoonsa. Aina ei kuitenkaan pitäisi tehdä niin. Joskus täytyisi nousta puolustamaan oikeuttaan hengittää.