Olen nuotio
Olen nuotio, hiipuva hiillos
Kylkeni tummuvat mustiksi
Harmaa tuhka ympäröi
Viimeisen hehkun
Rakkauden tuuli herättää
Kohottaa sinervän liekin
Kipinöin kohti taivasta
Nauraen ääneen
Puhalla, tuuli
Palan nopeasti
Mutta liekki on kirkas
Hämärä hiipii
Hämärä hiipii kuuran peittämien peltojen yli kevyesti
kuin tuuli joka vaivoin heilauttaa lehteä.
Valtatien teräskäärme korisee ja sihisee
valot läpäisevät pimeyden välinpitämättömästi.
Laitan pistokkeen kiinni ja konepellin alta kuuluu puhinaa.
Pian, pian teräskäärme nielaisee minutkin tuliseen kitaansa
ja vie pois, kotiin, liian kauas.
Minä hajosin
Valo meni pois
ja minä hajosin
Saumat repesivät
ja sanat valuivat lattialle
Minä olen täynnä pahaa ääntä
Sormet huutavat
Ovenkahva
Käteni lepää sillä
Se on hiljaa, viileä
ja polttaa kuin tuli ja huutaa:
Käännä, avaa, mene!
Se kuiskaa:
Anna kaiken, ehkä enemmänkin.
Ja valehtelee, pettää, pilkkaa.
Ja minä menen
Pois, takaisin.
Ei aina jaksa
